Sivut

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Haran hylätty sukellusvenetukikohta

Lauantaina Tallinnaa hellivät hienot ilmat, pilvetön auringonpaiste ja noin 20 astetta lämpöä. Meillä oli sopivasti vieraita Suomesta, joten hyppäsimme vuokra-autoon päämääränämme ihan vain seikkailla - syödä eväät ulkona, ajella Lahemaan luonnonpuistossa ja käydä ehkä parissa vierailijoille avatussa kartanossakin. Yksi kohteistamme oli Haran kylässä sijaitseva hylätty neuvostoaikainen sukellusvenetukikohta. 

Haran sukellusvenetukikohta on yksi Viron suosituista "urban exploration" -kohteista, joka vierailijamäärien ja matkaopasmainintojen perusteella pikemminkin lainausmerkeissä. Toisaalta kohdetta ei ole muokattu millään tapaa vierailijoita varten ja turvallisuus jää omalle vastuulle. Täällä täytyy katsoa mihin astuu ja pimeällä en paikkaan lähtisi. 

Toisen maailmansodan jälkeen neuvostoarmeija otti Lahemaan kansallispuistossa sijaitsevan Haran pienen kalastajasataman käyttöönsä ja rakensi sinne sukellusvenetukikohdan. Tukikohtaa käytettiin sukellusveneiden demagnetisointiin merimiinojen varalta. Toiminta päättyi Viron itsenäistymiseen ja kaikki arvokas vietiin paikalta metallirakenteita myöten. Tämän jälkeen paikka on saanut rapistua rauhassa.

Aavemaista tunnelmaa luo seiniä ja lattiaa vasten lyövä meri, jonka äänet kaikuivat rakenteiden muodon ja betonissa olevien reikien takia oudoista paikoista, kuten ylhäältä.


Nykyään paikkaa koristavat erilaiset maalaukset ja töherrykset.

Mielenkiintoinen kohde! Jos saat minun tapaani kylmät väreet hylätyistä, aavemaisista paikoista, täällä saattaa kannattaa vierailla. Varsinaista osoitetta raunioilla ei ole koskaan ollutkaan, mutta löysimme hyvin perille Google Mapsin avulla.



Oletko jo käynyt täällä? Tai mikä on sinun mielestäsi Viron paras urban exploration -kohde tai muuten vain aavemaisin paikka?


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Vietnamilaiset kesärullat tulisella maapähkinävoikastikkeella

Tämän hetken yksi ehdottomia suosikkireseptejäni on kesärullat Sriracha-maapähkinävoikastikkeella. Raikkaat, tuoreet kasvikset, comfort food -tyyppinen riisipaperi ja tulisen makea tuhti maapähkinävoikastike ovat yhdistelmä, josta kirjoittaminenkin saa veden kielelle. Tässä reseptissä yhdistyvät terveellisyys ja herkullisuus mielestäni täydellisellä tavalla. 

Reseptiin tarvitaan tuoreita kasviksia oman maun mukaan, riisipaperia (käytän paperia, jonka halkaisija on 22 cm) ja kastikkeen ainekset, jotka on listattu alla. Kasviksista sopivia ovat muun muassa paprika, kurkku, porkkana, salaatti, avokado, kevätsipuli ja mausteena korianteri. Mukaan voi laittaa myös marinoitua paahdettua tofua, jos haluaa tuhdimman ruuan, sekin toimii mainiosti!


Dippiin tulee maapähkinävoita, Sriracha-kastiketta, vaahterasiirappia, soijakastiketta, seesaminsiemiä, seesamiöljyä ja vettä. Maapähkinävoi, jota käytän sisältää vain murskattua maapähkinää, ei mitään muuta. Srirachan voi varmasti korvata muullakin tulisella kastikkeella, vaahterasiirapin tilalla toimii tarvittaessa sokeri. Kastikkeen resepti on määrineen alunperin täältä



Rullaamista varten riisipaperit käytetään yksi kerrallaan kuumassa vedessä, jotta ne pehmenevät. Laitan paperin tavallisen uunivuuan pohjalle, kaadan päälle keitettyä vettä sen verran, että paperi peittyy ja huljuttelen hetken. Sen jälkeen nostan paperin lautasen päälle ja suoristan nopeasti, sillä paperi tulee tahmeaksi kuivuessaan. Seuraavaksi täytän paperin noin kourallisella kasviksia ja rullaan. Rullaaminen on oma taitolajinsa, mutta makuhan on tärkein! Valmis tuote näyttää tältä:





Minulle tämä on ehdoton viikonloppuruoka, koska pilkkominen ja rullailu ottaa oman aikansa. Arjen kiireisiin en halua sisällyttää ruuanlaittoa, joten valmistan yleensä sunnuntaisin koko arkiviikon ruuat niin valmiiksi kuin mahdollista. Vaikka meal preppingiin meneekin oma aikansa, ei ainakaan tule kiireessä syötyä ruokaa, jota ei muuten söisi. Terveys ja hyvä olo ovat vaivan arvoisia!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Ilta Kasside Turvakodussa

Kävin tiistaina Tallinna-kavereideni Susannan ja Jennin kanssa tekemässä iltavuoron Kasside Turvakodussa, Tallinnan yhdessä kodittomia kissoja auttavassa järjestössä. Susanna toimii järjestössä vapaaehtoisena ja otti ystävällisesti meidät vastaan tutustumiskierrokselle ja avuksi vapaaehtoisille kuuluvissa hommissa. Mukana oli myös mieheni, joka imuroi ja luuttusi hiki hatussa koko illan. Hän vieläpä kehui mukavaa iltaa jälkikäteen!



Tapasimme illalla Kasside Turvakodun luona. Sisään päästessämme meitä tervehti tuttu kissatalon "tuoksu", kissanpissan haju. Järjestön tiloissa on melkein 60 koditonta kissaa, joten mikään desinfiointi ei luonnollisestikaan pidä hajua täysin loitolla. Ja desinfiointia Kasside Turvakodussa harrastetaan: koko tila siivotaan kaksi kertaa päivässä hiekkalaatikoita ja lattioiden pesua myöten. 

Ei siis muuta kuin tuuletusikkunat auki ja hommiin.

Hups, mitäs tälle on tapahtunut? Nopea suoristus! Koti ilman kissaa on vain talo.



Aloitimme tutustumalla kissoihin ja seurustelemalla niiden kanssa. Leveimmät hymyt sai aikaan valtavankokoinen mustavalkoinen Mürakas-poika, joka osoittautui illan mittaan aikamoiseksi persoonaksi. Itsetietoinen, karvismainen "jättiläinen" on epävirallisesti nostettu Turvakodun presidentin virkaan. Ja hän odottaa aina arvoistaan kohtelua.

Presidentti Mürakkaan on aika lähteä takaisin linnaansa, mutta hän on asiasta hieman eri mieltä. Mürakas joutuu asumaan häkissä kun ihmisiä ei ole paikalla, sillä hänellä on tapana kulkea muiden perässä ja nahistella. 




Illan mittaan pesimme hiekkalaatikot ja eristyksissä olevien kissojen häkit, ruokimme kissat, imuroimme, pesimme lattiat ja tiskit, seurustelimme kissojen kanssa ja annoimme muutamat lääkkeet. Yhdellä ihmisellä menee illaan hommiin jopa nelisen tuntia, mutta porukalla olimme paljon nopeampia.

Kiitos illasta Susanna! Vaikka olen itse jo valmiiksi toisen järjestön vapaaehtoinen, sain käynnistämme paljon irti. Oli mielenkiintoista nähdä miten toisen järjestön toiminta pyörii ja miten kaikenkirjavia kissoja heidän listoiltaan löytyy. Vapaaehtoinen auttaminen toi myös hymyn huulille pitkäksi aikaa. 

Tämä kaunokainen on odottanut kotia arkuutensa takia kauan. Kissa oli kuitenkin kiinnostunut ihmisistä, nuuhki kättä ja tuli aivan lähelle. Omassa kodissa ei menisi varmaan kauaakaan siihen, että hän kiipeäisi syliin saakka ja sallisi kosketuksen myös ihmisen puolelta.



Kaikki Kasside Turvakodun kissat ovat kotia vailla. Kissan adoptoiminen Suomeen on helppoa ja onnistuu Susannan avulla myös suomeksi. Järjestön kissoja voi katsella täällä. Listoilta löytyy luonnollisesti myös illan maskottimme presidentti Mürakas!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

C1

Kuulin perjantaina läpäisseeni viron kielen C1-kielitasokokeen menestyksekkäästi. Jännitin tulosta kuukauden verran, joten sähköpostilla saapunut tieto sai helpotuksen hymyn korviin! Kielitaitoni on nyt virallisesti tasolla, joka oikeuttaisi minut toimimaan Virossa missä vain ammatissa. C1-kielivaatimus on esimerkiksi asianajajilla, lääkäreillä, poliitikoilla ja valtion viroissa.

Virallisten kielitasokokeiden suorittaminen on täällä Virossa ilmaista ja itseään voi testata tasoilla A2-C1. Kävin vuosia sitten suorittamassa A2- ja B1-kokeet ja päätin nyt kerralla harpata korkeimmalle tasolle.




Kielikokeet järjestetään nelisen kertaa vuodessa viikonloppuisin ja niihin menee melkeinpä koko päivä. Aamu alkaa kello 10 kirjoittamistestillä ja jatkuu suoraan kuunteluun ja lukemiseen. Sen jälkeen seuraa tauko, jonka aikana pareihin jaetut osallistujat odottavat pääsyään kuultavaksi noin 15-minuuttiseen puhetestiin. Tauko voi olla jopa parituntinen osallistujien määrästä riippuen! Aiheet saa tietää vasta testin alkaessa ja puhe nauhoitetaan myöhempää arviointia varten. Tarkoitus onkin testata juuri spontaania puheentuottoa ja tämä osuus on ollut itselleni kaikista jännittävin.

Täydellistä viron kieleni ei edelleenkään ole; käytännössä C1 tarkoittaa sitä, että osaan ilmaista itseäni melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa, ymmärrän sujuvasti kuultua kieltä ja luen ja kirjoitan ongelmitta.




Kävimme eilen kaupungilla vähän rentoutumassa ja juhlistamassa hyvää suoritustani. Tutustuimme samalla uudistuvassa Rotermannissa sijaitsevaan Tea Wan -teepuotiin, josta kuvat ovat. Tea Wanissa oli aivan uskomattoman herkullisia vegaanisia leivoksia, joista maistoimme mangoa ja tiramisua. Ostimme kotiin mukaan myös ihanan aromaattista valkoista teetä. Suosittelen piipahtamaan paikassa jos satut Rotermanniin!

Nyt otan hyvällä omallatunnolla rennon suhtautumisen kielen oppimiseen. Kieliosaaminen karttuu myös itsestään kun pitää korvat höröllä ja ottaa rohkeasti uudet sanat ja ilmaukset käyttöön yksi kerrallaan. Pyrin joka tapauksessa aina tietoisesti kiinnittämään huomiota itselleni uusiin ilmauksiin ja lauserakenteisiin ja saada niitä ainakin passiiviseen kielivarastoon.

Oletko sinä opiskellut viroa? Tai kiinnostaisiko sinua käydä testaamassa sitä virallisessa kielitestissä? Ainakin aiempina vuosina kieliopintoihin täällä Virossa käytettyä rahaa sai hakea takaisin, jos läpäisi virallisen kielitasokokeen millä vain tasolla. Tämä kannattaa tarkastaa, jos opettelee kieltä kielikoulussa.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Kuusi parasta kasvisystävällistä ravintolaa

Kirjoitin aiemmin syksyllä paikalliseen verkkolehteen jutun viidestä tällä hetkellä mielestäni parhaasta vegaani- ja kasvisystävällisestä ravintolasta Tallinnassa. Laitan linkin alkuperäiseen juttuun alimmaksi. Muokkasin tekstiä vähän tänne blogiin sopivammaksi ja lisään samalla myös kuudennen paikan, johon olen tutustunut vasta jutun kirjoittamisen jälkeen. Kyseessä on Ülemiste-keskuksessa sijaitseva Biomenu Maheköök, jonka vegaaniannoksia muuten löytyy myös ainakin keskustan isommista ruokakaupoista (Kaubamaja, Solaris) mukaan otettaviksi. 

Kaiken kaikkiaan kasvisruuan ja vegaanisen ruuan suosio ja tarjonta on noussut Tallinnassa kohisten viime vuosina, joten kasvisruokailija ei jää täällä enää pulaan. Paljon muitakin hyviä kasvisystävällisiä paikkoja täältä löytyy ja voisinkin tehdä toisen kierroksen suosikkejani myöhemmin.  

Listan ravintolat eivät ole paremmuusjärjestyksessä, koska ne ovat aika erilaisia ja jokaisella on oma erityinen juttunsa.

Vegan restoran V

Vanhassakaupungissa sijaitsevasta kotoisasta V:stä on tullut parissa vuodessa pienoinen ilmiö, joka houkuttelee paikallisten lisäksi eri puolilta maailmaa tulevia matkailijoita. V on täysin vegaaninen, eli yksikään annoksista ei sisällä lihaa, kananmunaa, maitotuotteita tai hunajaa - mutta sitäkin enemmän makua. Ravintolan ruokalista uusitaan säännöllisin väliajoin, mutta parhaat palat pysyvät sillä pitkäänkin. Jälkiruokavalikoima sisältää muun muassa vaihtuvia kakkuja ja aina yhtä mehukkaita muffineja. Oreo-juustokakku vie kielen mennessään! V usein ääriään myöten täynnä, joten pöytävaraus on suositeltava.

Facebookissa.



Bliss 

Rennon viihtyisäksi sisustettu Mustamäellä sijaitseva Bliss tarjoaa lounaasta illalliseen monipuolisen kasvisnoutopöydän, joka sisältää paljon myös täysin vegaanisia vaihtoehtoja. Valikoimaa on raakavegaanisista herkuista mausteisiin etnisiin annoksiin, mutta myös niin sanottuja varmoja nakkeja, kuten sipulirenkaita ja bataattiranskalaisia, on tarjolla. Syödä ja santsata voi mielensä mukaan hintaan 15 euroa/kilo ja palan painikkeeksi sopii vaikkapa talon oma tuorepuristettu mehu. Bliss toimii myös kahvilana ja sen yhteydessä on pieni luomu- ja terveysmyymälä.

Kun menimme Blissiin ensimmäisen kerran, emme oikein osanneet odottaa mitään, mutta kokemus osoittautui tosi positiiviseksi. Sen jälkeen olemme käyneet paikassa myös ystäviemme kanssa.

Bliss Facebookissa.



Tokumaru

Tokumaru on nopeasti suosituksi noussut viihtyisä japanilaisravintola keskustan Solaris-kauppakeskuksen toisessa kerroksessa. Japanilaisen kokin johtama keittiö loihtii vegaanille herkullista sushia, mutta myös ramen-nuudeleita ja japanilaista pikkupurtavaa. Jälkiruokana mochi-kakkunen ja matcha-tee kruunaavat aterian. 

Tässä kuussa Tokumarussa on muuten laajennettu vegaanilista ja vegaaniset annokset -10%! :)

Tokumaru Facebookissa.



NOP

NOP on rennon boheemi kahvila-ravintola kauniissa puutalossa Kadriorgin puiston laidalla. Se sopii myös aikaiselle linnulle, sillä aamiaista tarjoillaan arkisin kello kahdeksasta ja viikonloppuisin yhdeksästä alkaen. Talon omat raikkaat tuorepuristetut mehusekoitukset auttavat käynnistämään päivän oikealla jalalla. Terveystietoinenkaan ruokailija ei pety NOP:issa. 

Tällä hetkellä listalla ihastuttavat esimerkiksi lehtikaalisipsit ja kahdeksan eri vihanneksen salaatti, joka on päällystetty grillatulla tofulla ja maapähkinäkastikkeella (HUOM! talvilistalla näitä ei välttämättä ole, mutta listaan ei ole tarvinnut koskaan pettyä mitä sillä sitten onkaan :)). Pienenä miinuksena NOP merkkaa ruokalistalleen vain kasvisruuat, joiden vegaanisuus täytyy tarkistaa erikseen. Tässä tapauksessa se kuitenkin kannattaa. Ravintolan yhteydessä on pieni luomupuoti ja kesäisin käytössä on viihtyisä sisäpiha. 

NOP Facebookissa.



Kukeke

Nuorekkaan ja koko ajan muuttuvan Telliskiven sykkeessä sijaitseva Kukeke on jo pidemmän linjan tekijä tallinnalaisessa kahvila- ja ravintolamaailmassa. Kyseessä on rennon boheemi bistro, jossa ruokailukokemusta täydentävät perustaja Anni Arron taideteokset. 

Kahdessa kerroksessa sijaitsevalla Kukekella on erikseen vegaaninen lista, jolta on mahdollisuus syödä kolme ruokalajia lounaasta illalliseen. Tarjolla on myös myöhäinen aamupala, joka sisältää muun muassa vegaanisia pannukakkuja ja tuorepuristettuja mehuja. 

Kukeke Facebookissa.



Biomenu Maheköök

Tämä paikka on minulle melko uusi tuttavuus, mutta positiivinen sellainen. Olen käynyt itse ravintolassa kerran ja tilannut sieltä pari kertaa ruokaa kotiin Woltilla. Vegaaniset hot dogit ovat tosi herkullisia! Toinen suosikkini on vegaaniset "Snickers-patukat", jotka on tehty luonnollisista raaka-aineista ja ovat jopa sokerittomia (makeus tulee siis muualta kuin valkoisesta sokerista). Lisäksi tykkään tosi paljon mukaan otettavasta perunasalaatista, punajuurisalaatista ja papusalaatista, joita saa tosiaan ainakin Solariksesta ja mielestäni myös Kaubamajasta. Suosittelen tutustumaan :)

Biomenu Maheköök Facebook.

Alkuperäiseen juttuun pääset tästä.

Oletko kokeillut listaamiani ravintoloita? Tai miltä näyttäisi oma listasi?

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Täällä taas!

Olen taas blogin parissa pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen, uusien ideoiden kanssa! Bloggausintoni on vain kasvanut viime aikoina, joten tästä tämä taas lähtee.



Paljon on muuttunut tauon aikana. Asumme edelleen Tallinnassa, vaikkakin muutimme vanhasta asunnostamme reilu vuosi sitten. Valmistuin myös välissä toista kertaa ja olen ollut kahdessa eri työpaikassa, joista tämänhetkisessä aloitin vasta vähän aikaa sitten. Sivussa jatkan edelleen jatko-opintojani. Tauon aikana kävin läpi myös jonkinlaisen henkisen myllerryksen ja vapaa-ajan käyttöni ja tärkeänä pitämäni asiat ovat muokkautuneet aika paljon. 



Olen tietoisesti halunnut ohjata elämäntyyliäni tiedostavampaan suuntaan erityisesti ympäristön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Olen ottanut askelia vähän minimalistisempaa elämäntyyliä kohti ja muuttanut kulutustottumuksiani kestävämpään suuntaan. Puolitoista vuotta sitten siirryin vegaaniseen ruokavalioon. Ja nyt voin sanoa, että näin on todella hyvä olla!

Muuten teen edelleen vapaaehtoistyötä kissojen parissa ja mukaan on tullut myös podcastaaminen (katso pari postausta alempaa) ja kirjoittaminen.



Entä mitä tämä kaikki tarkoittaa blogin suhteen? Näillä näkymin jatkan tässä osoitteessa, tällä pohjalla. On kiva, että blogilla on historia ja olen aikanaan nähnyt vaivaa jokaiseen juttuun, vaikken kaikkien takana enää täysin seisoisikaan. Blogin ulkoasu tulee luultavasti muuttumaan jonkin verran, teemojen en puolestaan usko muuttuvan paljoakaan. Kirjoitan jatkossa varmasti ainakin yhteiskunnallisista aiheista ja vapaaehtoistyöstä, sekä luultavasti jossain määrin myös ulkosuomalaisuudesta ja siitä mikä Virossa on erilaista Suomeen verrattuna. Minua kiinnostaisi mahdollisesti kirjoittaa myös tiedostavammasta elämäntyylistä ja kenties veganismista, jonka toteuttaminen on nyky-Tallinnassa melkoisen helppoa! Mukana pysyvät ehdottomasti myös Viron sisällä tekemämme reissut ja väliin on tarkoitus tipautella myös Tallinna-vinkkejä. Haluan pitää fokuksen sellaisena, että tekstiä on hauska tuottaa ja jutuista olisi tavalla tai toisella iloa muillekin. Otan mielelläni vastaan myös kaikki mahdolliset toiveet blogin sisällöstä.



Tekstin seassa olevat kuvat ovat eiliseltä kävelyltämme Veerennin asuinalueella. Syksy pukee Tallinnaa! On mahtava tunne löytää uutta, kaunista ja ihmeellistäkin kotikaupungistaan vielä yli viiden vuoden jälkeen. Ja ehkei siinä olekaan mitään kummallista? Reilut viisi vuotta on lopulta aika lyhyt aika uudessa maassa ja uudessa ympäristössä.

Kauniita syyspäiviä ja palataan pian! Olisi mukava kuulla kommentin tai vaikka sähköpostin muodossa myös sinusta ruudun sillä puolella, säännöllisestä tai epäsäännöllisestä kävijästä. Kaipaisin jatkossa blogilta itse asiassa erityisesti vähän aiempaa enemmän vuorovaikutusta lukijoiden kanssa. Ja mainittakoon tämäkin: olen aina avoin tutustumaan uusiin ihmisiin myös ihan oikeassa elämässä! Kirjoita minulle rohkeasti jos haluat käydä vaikka kahvilla juttelemassa Tallinnasta :)


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Tallinnan entisen keskusvankilan synkkä historia

Lähellä Tallinnan keskustaa, Tallinnan lahden rannalla, sijaitsee 1800-luvulla kaupungin puolustustarpeisiin rakennettu Patarein aavemainen merilinnoitus. Sen tiloissa toimi vuoteen 2005 saakka kaupungin keskusvankila ja vankiloiden keskussairaala. Pian tämän jälkeen tila avattiin Mänguväljakun säätiön toimesta alkuperäiskunnossaan yleisölle vankilamuseona, jona se on toiminut viimeiset kymmenisen kesäkautta. Tänä syksynä linnoituksen vaiherikas ja synkkä historia on jälleen käänteen edessä, sillä museo suljetaan yleisöltä linnoituksen jatkuvan rapistumisen aiheuttamien turvallisuuspuutteiden vuoksi.
Tämä teksti esittelee Patarein merilinnoituksen synkkää ja poliittisesti latautunutta historiaa erityisesti entisen keskusvankilan näkökulmasta. Juttu alkaa merilinnoituksen varhaisimmasta historiasta ja etenee kohti nykypäivää. Kuvat ovat vankilamuseon tiloista vuosien 2013-2016 välilltä.


Merilinnoituksen ja keskusvankilan historiaa
1800-luvulla Viro oli Venäjän tsaarinvallan alaisena. Vuosisadan alkupuolella Nikolai I antoi käskyn rakentaa Tallinnan lahden rantaan merilinnoitus sataman puolustamiseksi. Kompleksi valmistui vuonna 1840, mutta siirrettiin jo 1860-luvun lopussa kasarmikäyttöön sen sotateknisen vanhanaikaisuuden paljastuttua Krimin sodan myötä. Vuosikymmeniä myöhemmin ensimmäinen maailmansota toi Virolle itsenäisyyden, mutta myös huutavan vankilapulan ja Patarei muunnettiin Tallinnaa palvelevaksi keskusvankilaksi vuonna 1920. Linnoituksen kaksimetriset seinät takasivat sen soveltuvuuden vankien säilömiseen, vaikkei linnoitus muuten sopinutkaan asumiskäyttöön. Siinä ilmeni myöhemmin suuria puutteita, jotka johtivat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kritiikkiin ja vankilan lopulliseen sulkemiseen 2000-luvun alussa.

Vuonna 1940 Virossa alkoi jälleen miehittäjävaltojen kausi, jonka aikana Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto hallitsivat myös Patareita. Ennen Neuvostoliiton kaatumista 1990-luvun alussa linnoituksen seinien sisällä ehti istua miehiä ja naisia pikkurikollisista poliittisiin vankeihin ja sen tiloissa suoritettiin myös teloituksia ampumalla ja hirttämällä. Natsi-Saksan miehityksen aikaan Patareissa surmattiin mahdollisesti jopa satoja Ranskan juutalaisia, joiden kohtaloa kunnioittaa nykyään muistomerkki Konvoi 73 (Saattue 73) linnoituksen alueella. Viimeinen teloitus suoritettiin Patareissa vuonna 1991, mutta muuten vuosikymmenien aikana teloitettujen vankien tarkkaa lukumäärää ei tunneta.

Tarvittavien varojen puutteen vuoksi vankilan tilat kursittiin kasaan käyttäen jopa vanhoja sukellusveneiden ovia. Huollon puute johti vähitellen tilojen rapistumiseen ja vaarallisuuteen. Vankila suljettiin lopullisesti vuonna 2002, mutta sen sairaalaosasto jatkoi vankiloiden keskussairaalana aina vuoteen 2005 saakka, jolloin myös se suljettiin tilojen merkittävien puutteiden vuoksi. Sairaalassa ja sen osastoilla hoidettiin muun muassa tuberkuloosista ja AIDS:ista kärsiviä potilaita. Myös narkomania ja mielisairaudet vaivasivat vankeja.

Vanhojen vankikertomusten mukaan elämä muurien sisällä oli epäinhimillistä ja monin paikoin ihmisoikeuksien vastaista. Tilat olivat kylmät, kosteat, ahtaat ja törkyiset. Vankien kohtelu oli tunteetonta ja ruoka oli lähes syömäkelvotonta muun muassa pilaantuneiden raaka-aineiden vuoksi. Allaolevista vironkielisistä lähteistä löytyy muutama vankilakertomus, joita en kuitenkaan suosittele herkimmille. Järkyttävien vankitarinoiden lisäksi Patarein historiaan kuuluu myös huimia ja nerokkaita pakenemiskertomuksia.


Museon aikakausi
Pian keskusvankilan ja sen sairaalaosaston lopullisen sulkemisen jälkeen tila avattiin yleisölle ja se aloitti toimintansa museona Mänguväljakun säätiön alaisena. Termi museo on tässä tapauksessa kuitenkin hiukan harhaanjohtava, sillä yli 80 vuotta toiminut keskusvankila jäi sulkemisensa myötä niille sijoilleen, eikä sitä missään vaiheessa erityisesti muokattu museoksi. Käytännössä se jähmettyi ajassa vuoteen 2005, sillä mitään ei palattu enää muuttamaan tai siistimään. Museon seiniltä ei löydy tietoiskuja ja näytteillepanon virkaa toimittavat tiloista edelleen löytyvä alkuperäinen laitteisto ja irtaimisto, kuten lääkepullot, täytetyt lomakkeet, elektroniikka ja vankien tavarat. Osa vankilan tiloista on pahan rapistumisen ja mahdollisten terveysuhkien takia suljettuina, mutta osaan pääsee täysin vapaasti. Erityisen pysäyttävää nähtävää museossa ovat sellit, koruton hirttohuone ja kauhuelokuvan lavasteita muistuttava sairaalaosasto laitteistoineen. Sisäpihalla voi kiivetä notkuvat tikkaat vankien ulkoilualueen vartiotorniin.

Museossa liikutaan käytännössä omalla vastuulla. Osa tiloista on säkkipimeitä, joten mukana kannattaa olla taskulamppu. Lattian ja portaiden kunto vaihtelee ja lattioilla on rojua, likaa, lasia ja särkynyttä rakennusmateriaalia. Vuonna 2005 tiloista löytyi vaarallinen homesieni ja museo oli jonkin aikaa suljettuna. Myös tänä päivänä ilma on raskas ja tunkkainen ja kaiken kaikkiaan museo ei sovellu liikuntarajoitteisille, helposti hengitystieoireita saaville tai kaikista herkimmille. Suuressa osassa tiloista on kuitenkin helppo liikkua ja valaistus riittää hyvin. Kokemus on parhaimmillaan pysäyttävä ja kenties innostaa tutustumaan tarkemmin Patarein edustamaan historiaan.

Linnoituksen nykytilanne ja tulevaisuus
Valtio on yrittänyt myydä Patarein merilinnoitusta vuosia, mutta kauppoja ei ole tehty. Museon ovet suljetaan yleisöltä tämän vuoden syyskuun viimeisenä päivänä, kun valtiollinen RKAS lopettaa sopimuksensa sitä pyörittävän Mänguväljakun säätiön kanssa. Sopimuksen lopettamisen syyksi on ilmoitettu, ettei viimeiset kymmenen vuotta vierailijoille avoinna olleen Patarein turvallisuutta voida enää taata. Ankara ilmasto, huollon puute ja ilkivalta ovat tehneet tehtävänsä ja linnoitus on vain jatkanut rapistumistaan.

Patarein merilinnoitus sijaitsee kovaa vauhtia muuttuvassa kaupunginosassa tunnetun Kulttuurikilometrin varrella. Sen varalle on esitetty monenlaisia suunnitelmia alkaen kompleksin muuntamisesta asuintiloiksi ja päätyen sen kunnostamiseen “ihan oikeaksi” museoksi ja muistomerkiksi. Luultavasti näemme joka tapauksessa jo lähitulevaisuudessa miltä seuraava ajanjakso merilinnoituksen historiassa tulee näyttämään.

Europa Nostra on listannut Patarein linnoituksen Euroopan seitsemän uhatuimman kulttuuriperintökohteen joukkoon. Sillä on tärkeä tehtävä Neuvostoliiton, Natsi-Saksan ja Viron lähihistorian vaiettujen tarinoiden kertojana, joten museon sulkeminen on menetys.

Patarei on nyt lopullisesti (?) suljettu, mutta sivut löytyvät edelleen osoitteesta http://patarei.org/en/ ja luultavasti päivittyvät sitä mukaan kun tietoa museon tulevaisuudesta tulee saataville. Loppuun todettakoon, että merilinnoitus ja vankilamuseo ovat yleisesti tunnettuja Patarein linnoituksena tai vain Patareina, mutta virallisesti kyseessä on Kalaranna fort (Kalarannan linnoitus).
Jutussa käytettyjä lähteitä
Linnoituksen ja keskussairaalan historiasta yleisesti:
Tilojen puutteista ja ihmisoikeustuomioistuimen huomautus
Holokausti Virossa
Kertomuksia muurien sisältä (ei herkimmille)
Patarein sulkemisesta

Tämä juttu ilmestyi Nörttityttöjen blogissa (www.geekgirls.fi), täällä. Jos olet seurannut Patarein museon tulevaisuudesta käytävää keskustelua, mikä sinusta olisi paras ratkaisu linnoitukselle ja museolle jatkoa ajatellen?

lauantai 3. syyskuuta 2016

Patarein vankilamuseo suljetaan pian!

"Termi museo on hiukan harhaanjohtava Patarein tapauksessa. Yli 80 vuotta toiminut keskusvankila jäi sulkemisensa myötä niille sijoilleen. Tiloista löytyy edelleen käytössä ollutta irtaimistoa ja välineistöä, kuten täytettyjä lomakkeita, elektroniikkaa ja vankien kenkiä.

Huolellisen ja steriilin näytteillepanon sijaan karu Patarei antaa menneisyytensä puhua puolestaan alkuperäisten tilojen ja tavaroiden muodossa. Erityisen pysäyttäviä ovat koruton hirttohuone ja kauhuelokuvan lavasteita muistuttava sairaalaosasto laitteistoineen ja lääkepulloineen. Vankilan sisäpihalla uskalias voi kiivetä notkuvat tikkaat vankien ulkoilualueen vartiotorniin; omalla vastuulla tietysti."

Ylläoleva on lainaus tekstistä, jonka kirjoitin Patarein vankilamuseosta Tallinna24-verkkolehteen. Koko jutun voi lukea täältä. Kymmenisin vuotta auki ollut ainutlaatuinen vankilamuseo suljetaan lopullisesti tämän kuun viimeiseen päivään kauden päättyessä. Pahasti rapistumaan päässeen merilinnoituksen turvallisuutta vierailijoille ei voida enää taata, eikä mikään taho ole ottanut kunnostustaakkaa itselleen. Suosittelen ehdottomasti käymään vielä paikan päällä, jos suinkaan vain ehdit. Tai jos olet jo käynyt, mitä ajatuksia paikka herätti?

Kolmen vuoden (!) takainen Patarei-postaukseni runsaine kuvineen löytyy täältä. Aika menee kyllä nopeasti. 


























PS. Olen edelleen olemassa, enkä halua vielä julistaa blogiakaan täysin kuolleeksi. Elämä on ollut aikamoista haipakkaa ja blogi tahtoo vaan koko ajan jäädä jalkoihin, toisaalta ehkä ymmärrettävästikin. Osin kai mietin sivussa edelleen mitä tältä blogilta edes haluan, vaikka tiedostan ettei sen kai tarvitsekaan olla mitään sen kummempaa kuin Tallinna- ja Viro-juttujen tallentamista ja välittämistä.

PPS. Teen itse asiassa jo seuraavaa juttuani Tallinna24-sivustolle, mutta YRITÄN saada tänne lähiaikoina myös jotain ihan tätä blogia varten kirjoittamaani. Aiheita olisi kyllä varastossa. :)

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kattiradio ja Tallinn Broadcasting

Nyt siihen projektiin, josta olen parissa viime postauksessa vihjaillut!

Lähdin reilu vuosi sitten tekemään kissa-aiheista radio-ohjelmaa Tallinnan eräälle pienelle vapaaehtoisvoimin pyörivälle suomenkieliselle radioasemalle. Kyseinen ohjelma, Kattiradio (klik), oli asemalla silloin työskentelevän Helena Paavonsalon idea. Lähdin ensimmäiseen lähetykseen  kertomaan järjestötoiminnasta ja vähän vahingossa jäin sille tielle. Myöhemmin tiimiimme liittyi kolmas jäsenemme Krista.

Loppuvuodesta unelma itsenäisestä toiminnasta samassa radiossa lähetettävän ystäväohjelmamme Sunnuntaibullan kanssa alkoi kuitenkin orastamaan ja alkuvuodesta pakkasimme ohjelmamme valmiina luomaan jotain omaa. Tuloksena syntyi Tallinn Broadcasting -portaali, jonka upouudet sivut löydät täältä.



Sameli Muurimäen portaalimme etusivua varten ottama kuva. 

Tällä hetkellä portaalimme alla on siis vasta kaksi ohjelmaa, mutta etsimme mukaan porukkaamme uusia innokkaita tekijöitä. Jos asut Tallinnassa ja sinua kiinnostaa kokeilla podcastaamista, kirjoita rohkeasti meille osoitteeseen tallinnbroadcasting@gmail.com tai erikseen Kattiradiolle osoitteeseen kattiradio@gmail.com. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta meillä on tarjota käyttöön kotoisa pieni studio kaikkine varusteineen Tallinnan keskustassa kissakahvila Nurrin tiloissa. Ja tietenkin mukava porukka taustalle :)

Kattiradio on saanut kivasti uusia seuraajia ja meillä on hieno kevät tiedossa mielenkiintoisten vieraiden parissa. Tervetuloa siis kuuntelemaan ja kaikille kissaihmisille myös kovasti tervetuloa Kattiradion vieraaksi!

P.S. Sivuiltamme löytyy pienet esittelyt meistä ohjelmien tekijöistä. Älä ihmettele oikeaa etunimeäni, joka on siis Meri. Täällä jatkan näillä näkymin toisella nimelläni Ida.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Vierailulla Pesaleidjan kissatalolla

Jatketaan kissajutuilla vielä hetki.

Ystäväni Timo Suutarinen, joka valokuvaa ja kirjoittaa ensimmäistä kirjaansa, kävi vierailulla meillä Pesaleidjan löytökissatalolla. Timo kirjoitti käynnistään kauniin tekstin, joka välittää hyvin kissatalon tunnelman. En millään malta olla julkaisematta tekstiä myös täällä. Kuvat ovat niin ikään Timon ottamia ja niissä on kotia odottavia kissojamme. 

Timon mukana oli tällä kertaa minun sijastani ystäväni Helena, johon tekstissäkin viitataan. Helena toimii kissakahvila Nurrin "kissamummina" ja teemme hänen kanssaan yhtä hauskaa projektia, jonka esittelen aivan pian! :)

Timon kuvaus kissatalovierailusta alkaa kuvan alta. On ilo lukea näin sujuvaa tekstiä! Kiitos Timo, kun välität.


On perjantai, reilu viikko ennen ystävänpäivää.

Desinfioimme kädet eteisessä ja suljemme oven perässämme. Ympärillämme ison olohuoneen kokoisessa tilassa on kymmeniä kissoja. Suurin osa niistä pysyttelee turvassa valkoisille seinille rakennetuissa puisissa laatikoissaan. Muutama utelias tulee kiertelemään lattiaa ympärillemme. Rohkeimmat kissat jopa puskevat meitä. Täällä on lähes täysin hiljaista.

”Osa näistä on kotikissoja.”, ystäväni Helena kertoo minulle. Helena on Kattiradion juontaja ja Kassikohvik Nurrin virallinen kissamummo. Kyykistyn ja annan kissojen tutkia meitä ja tottua meihin kaikessa rauhassa. Vasta kierrettyäni huoneen pari kertaa alan ottamaan kuvia. Joka kerta kissat hätkähtävät kameran ääntä. Näiden kissojen katseet kertovat samoista kohtaloista, joita olen nähnyt sairaaloissa ja vankiloissa.

Silmät heijastavat pelkoa ja surua. Osan katseessa on varovaista toivoa paremmasta, mutta kaikilla on jatkuvaa varovaisuutta meitä ihmisiä kohtaan. Nämä kissat ovat joka hetki valmiina perääntymään, pakenemaan ja viimeisenä keinona puolustamaan itseään. Ne on löydetty Tallinnan ja lähiseutujen kaduilta. Niitä on kohdeltu usein todella huonosti ja lopulta hylätty oman onnensa nojaan, koska kissalla ei ole täällä juuri mitään arvoa.


Huone on kuin suuri odotusaula. Turvasatama, jossa on elämän perustarpeet - vettä, ruokaa ja hiekkalaatikot. Kun näin paljon eläimiä tai ihmisiä laitetaan samaan tilaan, hyvässäkin hoidossa arki muuttuu stressaavaksi ja uuvuttavaksi. Omaa rauhaa ei ole kenelläkään. Suuret ikkunat antavat sentään mahdollisuuden katsella luontoa, ohi lentäviä lintuja ja pian alkavan kevään merkkejä.

Helenan tuomat lelut saavat kissatalon kissat leikkimään. Leikki on jotain, mikä rikkoo loputtoman odotuksen harmauden. Jossain sisällä syttyy pentumainen ilo, joka purkautuu ilmoille riehakkaina hyppyinä langoista punottujen hiirten perässä. Leikin keskelläkin varovaisuus säilyy näissä kissoissa ja lelut vaihtavat vauhdissa omistajaa. Yhteenottoja vältetään. Ihan kuin koulun liikuntatunneilla, osa lähtee heti rohkeasti mukaan, toiset tarkkailevat aikansa, mitä tapahtuu.


Joukossa on pari nuorempaa kissaa. Yksi niistä tulee pesästään ja esittäytyy meille. Se nauttii rapsutuksista ja pääsee hetken tuttavuutta tehtyään Helenan syliin. Menen kuvaamaan nurkassa olevaa kissaa, joka sähisee joka kerta, kun menen lähelle. Tällaiset kissat tarvitsisivat kaikkein eniten uuden, rakastavan kodin, jossa niiden luottamus ihmisiin pääsisi syntymään uudestaan. Jokainen kissa täällä on omalla tavallaan hyvin kaunis ja yhtä syytön kohtaloonsa. Yksi on menettänyt korvansa tammikuun pakkasissa, mutta on sentään vielä elossa. Kaikki eivät ole päässeet edes tänne asti.

Talossa on myös pienempi samanlainen huone sekä sairashuone, jossa kissat vuorollaan saavat hoitoa. Toiminta on täysin vapaaehtoistyön ja hyväsydämisten ihmisten lahjoitusten varassa. Koko ajan on tarvetta niin ihmisille kuin rahallekin. Tärkeintä tietysti olisi, että mahdollisimman moni kissa saisi nopeasti uuden kodin. Desinfioimme kädet myös lähtiessämme. Kotona ystäväni kissat nuuskivat minut tarkkaan. Mietin, osaavatko ne arvata, miten onnekkaita ovat ollessaan perheenjäseniä.