Sivut

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Sattumia

Harmikseni jouduin eilen perumaan varaamani viiden päivän ratsastuskurssin Suomessa häntäluuvammani takia. Kokeilin aiemmin salilla istumista tavalliselle kuntopyörälle, enkä voinut juurikaan varata painoa häntäparalleni. Hevosihmisenä en uikuta turhasta, mutta tarpeeksi kova kipu riittää kertomaan ettei jotain kannata tehdä. Viiden illan tehokas ratsastus ei olisi onnistunut.

Juuri kun olin perumassa kurssia, kaverini soitti. Hän oli alunperin tulossa ystävänsä kanssa Tallinnaan Red Hot Chili Peppersin keikalle ja meidän oli tarkoitus tavata muuten vain. Tämä toinen tyyppi oli kuitenkin perunut tulonsa vain hetkeä ennen lähtöä. Lupauduin tietenkin ylimääräiseksi jääneellä lipulla konserttiin mukaan - seuraksi ja myös vähän innostuneena. Megaluokan artistien uskaltautuminen (tai vaivautuminen) tänne itään ei nimittäin ole aivan yleistä. Aiemmin täällä ovat konsertoineet ainakin Metallica (2006) ja Madonna (2009) - turhan vilkasta ei siis ole ollut. Eilinen oli myös ymmärtääkseni yksi ainoista RHCP:n ulkoilmakonserteissa täällä pohjoisessa (korjatkaa jos olen väärässä).


Lauluväljak vetää järjettömän paljon porukkaa ja paljon enemmänkin olisi eilen mahtunut. Tarkkaa myytyjen lippujen määrää en tiedä, mutta uutisissa olen nähnyt arvioitavan reilua kolmeakymmentätuhatta. Sisäänkäynnit olivat täysin tukossa ja kevyitä juomia kuten olut, siideri ja vesi ei enää aitojen sisällä ollut mahdollista saada - jonot teltoille olivat pahimmillaan noin satametrisiä ja erittäin hidasliikkeisiä. Moni luonnollisesti halusi ostaa juotavaa ennen konsertin alkua, sillä muun muassa vesipullot (muista juomista puhumattakaan) oli pitänyt jättää alueen ulkopuolelle. Järjestelyiden pettämisestä onkin tullut nettiuutisiin paljon pettyneitä ja turhautuneita kommentteja. Kommenttien ja kokemuksemme (myös me jäimme jonojen takia ilman juomia) perusteella melko paljon myyntituloja meni varmaan aika turhaan sivu suun. Toivottavasti tästä opittiin jotain jatkoa ajatellen, sillä esimerkiksi Lady Gaga esiintyy Lauluväljakilla vielä elokuussa.


Kaikenlaista hassua sattui päivän ja illan mittaan. Sushikuskimme ei muka päässyt lähelle taloamme parkkiin ja saimme soittelun jälkeen hakea tilauksen alaoven sijaan jostain ihan muualta. Sushi-illallisen jälkeen tilasin meille taksin ja onnistuin viattomalla soitollani päätymään yhtiön mustalle listalle. Taksia ei kuulunut, perääni soitettiin ja osoitekin täsmäsi, mutta lopulta linjalta kuului enää tuut-tuut-tuut-tuut. Kyseinen yhtiö on ärhäkkä siirtämään hankalia asiakkaita (juoppoja ja turhia tilailijoita) mustalle listalleen, mutta tällä kertaa taisi riittää suomalainen aksentti (ja ilmeinen väärinymmärrys jommalta kummalta puolelta ;).


Konserttipaikalle päästyämme huomasimme ettei aitojen sisäpuolelle saanut ottaa käytännössä mitään mukaan. Päädyimme hetken pohdinnan jälkeen kätkemään irtaimistoamme satojen muiden tavoin läheisten puiden oksille. Se olikin viisas veto, sillä esimerkiksi aidalle jätetyt sateenvarjot näyttivät lähtevän ensimmäisinä poistuvien mukaan, sen verran tihutteli vettä konsertin loppuessa. Me löysimme omaisuutemme puusta ja ainoastaan vesipullomme olivat kadonneet. Oksille jemmattuina pilkotti sateenvarjojen lisäksi muun muassa Rexonaa, alkoholijuomia ja monenmoisia eväitä.

Kotimatkalla huomasimme yhtäkkiä taksimme takaikkunasta välkkyvät sinipunaiset valot. Taksikuski sai lievän hermoromahduksen ja alkoi käsi ristinmerkkejä viuhtoen rukoilemaan hätääntyneesti. Katsoimme toisiimme silmät suurina ja jouduin puraisemaan kieleeni etten olisi päästänyt kunnon tyrskähdystä. Poliisi sai kuskiltamme kiitokseksi vuolaasti Jumalan siunausta kun antoi tämän hetken kuluttua jatkaa matkaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti