Sivut

perjantai 3. elokuuta 2012

Pullonpalautusta tallinnalaisittain

Kaappiin oli nyt loman alkaessa kertynyt "muutama" pantillinen pullo. Aiemmin kannoimme pullovettä kaupasta kraanavetemme kalkkisuuden ja tunkkaisuuden takia. En ole vieläkään täysin varma onko vetemme juotavaa, vaikkakin Tallinnassa on kampanjoitu kraanaveden juomisen puolesta. Toisaalta suu kyllä tottuu ja lisäksi veden kantaminen kaupasta on aika työlästä ja turhauttavaakin kun on tottunut juomaan kraanavettä.

Kaikenlainen kierrätys on täällä melkolailla lapsenkengissä (suomalaiseen verrattuna) ja myös pullonpalautus on työläämpää kuin sen tarvitsisi olla. Meillä meni kauan ennen kuin ylipäänsä aloimme palauttaa pulloja. Siis kaapista, roskiin en niitä sentään heitä. Palautusautomaatit eivät tunnu sijaitsevan loogisesti kaupan yhteydessä, vaan niitä saa etsiskellä lähimaastoista. Ne löytyvät usein erillisistä kopeista tai syrjäkujilta ja ovat jopa vähän pelottavia. Henkilökuntaa ei ole saatavilla jos automaatti tukkeutuu. Usein taaraautomaat tarkoittaa lisäksi juurikin yhtä tai kahta konetta, ei palautuskoneiden rivistöä. Kanssapalauttajat ovat suurelta osin laitapuolenkulkijoita ja jonot pahimmillaan pitkiä. Tämä on iso kontrasti verrattuna esimerkiksi juuri Suomeen, missä pullonpalautus on koko kansan huvi. Virolaiset pantit ovat pieniä (alkaen 3-4 senttiä/pullo) ja joku neuvoikin vain jättämään kodin panttipullot kadulle - ne lähtevät kyllä jonkun mukaan. Mutta kyllähän minä nyt omat pulloni tutulla rutiinilla palautan..?

Pullonpalautus loman alussa sujui hyvin. Vastikään löytämäni automaatti sijaitsee katetussa syvennyksessä, johon pääsee kadulta. Paikalla oli sateen jäljiltä tupakoivia, värjötteleviä juoppoja, jotka rohkaisivat iloisina tule, tule!, kun epäröin ennen heidän keskelleen astumista. Yksinäinen kone veti onneksi pulloni nopeasti ja kuvassa oleva määrä oli hetkessä palautettu. Eilen ajattelinkin uusia toimenpiteen. Tällä kertaa pulloja haalineiden juoppojen jono ylsi kadulle ja he polttivat reteästi sisällä pienessä kopissa. Jatkoin matkaani seuraavalle automaatille, joka sijaitsee erään parkkihallin nurkassa. Syötettyäni automaattiin noin kymmenkunta pulloa, se ilmoitti suorasukaisesti täynnä, henkilökuntaa informoitu. Jos virolainen palautusautomaatti ilmoittaa että toisessa kerroksessa työskentelevää henkilökuntaa on informoitu, lienee turha jäädä odottelemaan. Järjestelin loput pullot lattialle ja lähdin.

Seuraavalla palautuskerralla aion pakata pullot tavallisiin muovipusseihin, jotta voin jättää ne niitä enemmän tarvitsevalle. Erityisesti silloin kun automaatti ei toimi tai jono yltää kadulle. Pullot ovat täällä parhaimmillaan kovaa valuuttaa. Kerran eräs venäjänkielinen nainen yritti suurinpiirtein toistakymmentä kertaa työntää ainokaista elämää nähnyttä pulloaan automaattiin, joka puolestaan hylkäsi pulloparan armotta yhtä monta kertaa. Nainen vetäytyi pienelle mietintätauolle ulos. Olimme seuraavina jonossa, joten aloitimme oman palautuksemme. Tämän huomattuaan nainen palasi myrskyn merkkinä sihisemään meille jotakin ja lähti paikalta niskojaan nakellen, ruttuinen koneen hylkäämä pullo tiukasti kourassaan.

Siistin palautuspisteen olen toisaalta nähnyt Rocca al Maren kauppakeskuksen Prisman yhteydessä, missä palautuskoneiden rivistö täyttää helposti suomalaisen standardiston. Tämän tekstin ajatuksia ei siis voi tietenkään yleistää kaikkia kauppoja ja marketteja koskeviksi, mutta tällainen on kokemukseni tähän mennessä. Kertokaa ihmeessä myös mahdollisia omia kokemuksianne virolaisesta pullonpalautussysteemistä tai täkäläisestä kierrätysjärjestelmästä muuten.

3 kommenttia:

  1. Jaahas mietinkin, että miten tuo palautus toimii, kun noita pullojen keräilijöitä on joka paikassa ja pulloissa tuo kierrätysmerkki muttei panttihintaa niinkuin Suomessa.

    En ole kyllä minkään kaupan yhteydessä nähnyt tollasta palautuspistettä. Annoinkin yhden pullon tänään suoraan kerääjälle. Päivän hyvä teko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kesti löytää lähimarketin pullonpalautusautomaatti, sillä se sijaitsee toisella kadulla ilman mitään opasteita. Kysymällähän se olisi selvinnyt, mutta joskus tekee mieli vähän pähkäillä, enkä silloin olisi vielä viroksi osannutkaan. Sattumalta se sitten löytyi.

      Täällä on aika vahvasti edustettuna tuo pullonkerääjien "ammattikunta", jos jättää pullon kadulle, se melkein häviää kun selkänsä kääntää. Ja hyvä niin, tehostaahan se myös kierrätystä :)

      Poista
  2. Kuinka paljon on pullopantti? A:ssa (esim vesipullo) B:ssä (kolapullo). Joka foorumilla toitotetaan tölkkien panttihintaa, mutta haluan tietää mikä normi juomapulloissa se on? Voisiko joku ystävällisesti kertoa.

    VastaaPoista