Sivut

perjantai 31. toukokuuta 2013

Toukokuulta

Täällä taas! Pari viikkoa vierähti, etten edes avannut Bloggeria. Pieni tauko alkoi käytännön syistä, eli vaativasta JA tärkeästä tentistä. Lisäksi meillä oli vieraita keskellä tenttiin valmistautumista. Ylimääräisiä minuutteja ei pariin viikkoon vain ollut. Kuluva viikko onkin mennyt palautuessa normaaliin rytmiin ja lepäillessä harrastuksista ja blogista. Parina iltana on jopa ollut hetkittäinen mitähän sitä tekisi -tunne. "Mul on tyl-sääää..." niinkuin lapsena manguttiin :) Olen käynyt kirpputorilla ja siivonnut vaatekaappia. Menenkin itse kirppikselle myymään muutaman viikon päästä. Ajatus pienestä kielikylvystä hymyilyttää jo etukäteen, mutta eiköhän kirpputorisanaston kanssa pärjätä. Täytyy miettiä mahdollisia lyhyitä keskustelupätkiä ja vaikka kertailla oikeaoppisia ilmaisuja. Viime kerrasta myyjänä on niin kauan, että on tosi kiva mennä. Toivottavasti sää suosii!


Ennen tätä taukoa kävimme kylässä olleen velipuoleni kanssa raitiovaunukierroksella. Ajattelimmekin tehdä "julkisilla seikkailusta" yhden tämän kesän teemoista. Se on kiva tapa oppia uutta kaupungista edullisesti ja maanläheisestä näkökulmasta (viime kesänä me kiersimmekin jo lähes kaikki turistikohteet :P). Idea on siis matkustaa raitiovaunu-, trolli- ja bussilinjat päästä päähän yksi kerrallaan. Tämän urakan avasi raitiovaunulinja numero 4. Kyseisen reitin olen ajanut muissa merkeissä lähes päästä päähän aiemminkin, vain Lasnamäen puoleinen kärki oli käymättä. Mutta onhan yhdessä ihmettely ja käppäily hauskaa. Jää vain jollain pysäkillä pois, kävelee ja katselee, käy ostamassa vaikka jäätelön ja hyppää takaisin kyytiin :) Kuvat ovat tältä ensimmäiseltä kiskoturneelta.

Huomenna lähdemme taas (olipa nopea vuosi) Tarttoon Tartu Rattaralliin. Katsokaa huviksenne linkistä löytyvä traileri, nimittäin juuri tuollaista siellä on :D Pyöräily on minusta vähän koomisen näköistä - puhumattakaan niistä "vaippahousuista" - mutta siihenkin voi näemmä hurahtaa. Sydän tykyttää jo jännityksestä (äsken syömäni puolikas purkki Ben&Jerry'siä ei myöskään auttanut asiaa), eikä se ole pelkästään positiivista. Täytyy toivoa kivaa säätä ja keskittyä vain ottamaan rennosti. Minä pysyn edelleen katsomon puolella erään puolalaisen naisen kanssa, joka myös tulee paikalle jännittämään. Ajatuksena on mahdollisesti käydä yhdessä näyttelyssä, istua teellä ja nauttia alkavasta kesästä, todennäköisesti sateenvarjon kanssa. Tallinnassa on ollut tänään jo kolme ukkosta, aamulla yksi ja illalla kaksi. Aika ennenkuulumatonta.. :S

Onko täällä muita Rattarallin kävijöitä? Entä mitä muuten tykkäätte noista pienistä kuvista? Pitäisikö kuvien mieluummin olla tuon alimman kokoisia? Pieniä kuvia laittamalla saan tänne vähän enemmän materiaalia, sillä pieninä viitsin laittaa sellaisiakin mitä en välttämättä isoina laittaisi, eikä postaus tukkiudu kuvista.

2 kommenttia:

  1. Kaikki kuvat ovat aina OK, pienetkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Kiva kuulla mitä mieltä muut ovat. Kaikenkokoisia kuvia siis jatkossakin - tykkään kyllä itsekin kun on enemmän kuvia :)

      Poista